Kuulumisten arkisto 1999–2000

    Tänne siirsin aivan ensimmäisillä Winette-sivuilla olleet kuulumiset.

Kesä 2000

Winette'n laskua kokeiltiin ensiksi keskiviikkona 17. 5. Kuiva tuulinen kevät oli kuivattanut raot sen verran isoiksi, etteivät ylimääräiset pumputkaan riittäneet, vaan piti palata pukeille. Turvottaminen vettä sisään ajamalla ja rakojen teippaus auttoivat, Soukan Klobbenille vene ajettiin 20. 5.

Ensimmäinen vähän pidempi reissu tehtiin Saaristomerelle. Säät olivat hyvin monipuoliset, Vormön selän ukkosmyräkässä taisimme nähdä trombinkin, mutta pääosin keli oli mukava (joskin ennusteiden vastainen) ja tuo kuuden päivän purjehdus sujui aivan mainiosti. Mukavista luonnonsatamista jäi parhaiten mieleen Kalvholmen Rosalan lähellä ja Lilla Hästskär Vänöstä vähän itään.

Kasnäsissä vene odotti miehistön vaihtoa, kunnes vanhempi purjehtijapolvi saapui. Turneensa jälkeen vene palasi Kasnäsiin, minne muutaman päivän jälkeen nuoriso taas saapui. Kirjavan lokikirjamme perusteella matkat sujuivat aivan onnistuneesti, sadekuurot tosin olivat turhan yleisiä.
Paluumatkalla kaverit sitten poimi minutkin mukaan kesätyöpaikkani Koverharin terästehtaan satamasta Lappohjasta. Parin päivän paluumatkalta mainittakoon merimetsot (Phalacrocorax Carbo), jotka tuntuvat nyt levittäytyneen jo koko Suomenlahdelle, vaikka muutamia vuosia sitten ne olivat vain vähälukuisia läpimuuttajia. Ruokki-parkoja (Alca Torda) en vieläkään nähnyt yhtään.

Winette siis palasi Klobbenille 23. 7. 25 päivän ja 390 mpk:n jälkeen. Hyvin positiivista kuluvassa kesässä on ollut se, että mastokenkään kevään aikana ammattipuusepän tekemät tuennat ja vahvistukset ovat pudottaneet maston edustan vuodon lähes olemattomaksi kovassakin rasituksessa. Kolme edellistä vuotta saimme kärsiä täyttyvästä pilssistä. Viime vuonna pohjalaudoituksen ruuvien uusiminen auttoi pahimpiin suihkulähteisiin, mutta vasta uudistettu tuenta lisäkaarineen toi ratkaisevan parannuksen.

Reissu Saaristomerelle heinäkuussa 1999

Länteen päin

Sumussa ajettaessa äänimerkki tulee antaa noin kahden minuutin välein

Lähdimme siis matkaan maanantaina 5. 7. Miehistönä oli minä, Tuomas, Mikko ja pikkusiskoni Hanna. Lähdimme ilman selkeitä päämääriä länteen ja jo ensimmäisenä iltana puksuttelimme Porkkalan selän yli Trollholmaan, missä on Mikon porukoiden mökki. Sää oli vastatyyni, ja selällä meidät yllätti sumu, näkyvyys oli yli tunnin alle yhden kaapelin (185,2 m). Yöllä taas paukkui kovaa ukkonen ja satoi rakeita.

Trollholmassa tuli reissun ainoita sateita

Seuraavana päivänä, kuten oikeastaan koko reissulla, sää oli aurinkoinen. Saunan ja uinnin jälkeen lähdimme matkaan. Vastatuuli oli voimakasta ja valitsimme Barön salmen sisäväylän, mikä tiesi edelleen koneajoa. Tammisaaren saaristo on paikoin varsin mökittynyttä ja yömestaa sai vähän etsiä. Espingskärin väylän varrelta, Kalvholmenin länsipuolelta, löytyi kiva pikkusaari, jonka ainoa mökki oli toisella puolella ja tyhjillään. Nimettömällä saarella oli linjaloisto, joka ei kuitenkaan vilkkunut, joten annoimme saarelle nimeksi Sammuneen loiston saari.

Sammuneen loiston saari

Kadonnut jolla ja vuotaen Hankoon

Keskiviikkopäivänä, kuljettuamme jo noin viisi meripeninkulmaa, huomasimme ettei jolla ollut perässä. Se oli ankkurinnostossa kiinnitetty väliaikaisesti takakaiteeseen ja siitä sitten livennyt omille teilleen. Hyvä jolla, joten pakko oli palata etsimään. Kaksi pienempää poikaa olivat sen löytäneet ja fiksusti sijoittaneet rantaan näkyvälle paikaalle yöpaikkamme lähelle, niinpä sen huomasimme. Pojat myös toivat jollan meille moottoriveneellään tienaten näin viiskymppisen, matka kohti Hankoa jatkui. Lähes koko reissun vallitsivat lännensuuntaiset tuulet. Nyt kuitenkin puhalsi sen verran luoteesta, että pystyimme etenemään Hangon itäistä selkää vain välillä kryssimään joutuen.

Tämä pitkä eteneminen melko navakassa sivuvastaisessa kuitenkin palautti viime vuosien ikävän asian. Keulan vasemman alakyljen saumoista yksi alkoi vuotaa varsin reippaasti. Tämä rauhoittui heti satamassa, joten syyn täytyy olla maston aiheuttamassa rasituksessa. Ensi keväänä yritetään ehkäpä muuttaa ja lisätä mastokengän tukipisteitä.
No, Hangon Itäsatamaan oli kuitenkin kiva taas parin vuoden tauon jälkeen saapua. Satama oli tietenkin hyvin täysi ja vilkas, etenkin kun regatta ja kansainvälisten kuutosten world cup lähestyi.

Hangon läntisen myräkästä Hiittisiin

Hangon läntinen selkä tuulisena, jyrkässä kryssimisessä pärskyy

Saunaan emme aamulla ehtineet, aamumme kun alkaa yleensä puolenpäivän jälkeen, mutta kaupassa käytiin. Tuuli oli yhä kaakosta, joten Hangon läntisellä jouduimme täysvastaseen ja tiukkaan sellaseen. Kirkkaasta säästä huolimatta olimme täydessä sadevarustuksessa, sen verran hyökyi pärskeitä istumalaatikkoon. Rönnskärin kohdalla sai moottorilla puskeminen riittää ja puikahdimme laivaväylälle, missä oli tilaa luovia. Kakkosreivistä ja pikkufokasta huolimatta menimme yli neljää solmua. Vuoto tietysti tykkäsi näistä oloista, yli kolmenkymmenen asteen kaltsuissa patjat kastuivat ja keulaluukun välistä vuotaneet pärskeet viimeistelivät kosteutta. Selältä päästiin pois ja yhdeksän jälkeen olimme Hiittisten pohjoislaiturissa kamoja kuivattamassa.

Perjantaina, tehtyämme aamukävelyn tässä vehreässä kyläsaaressa, ajoimme Kasnäsin, mistä Hannan oli tarkoitus lähteä bussilla kotiin. Matka sieltä Helsinkiin kestää tällä saaristolinjalla ainakin neljä tuntia. Loppumiehistömme jatkoi matkaansa, valitsimme ajosuunnaksi tuulen suunnan perusteella pohjoisen. Yöpaikkaa etsimme Höglandetista, mutta päädyimme viereisen Söderlandetin matalahkoon rantaan. Illalla kuitenkin sousimme Höglandetiin ja se kannatti. Saari oli nimensä veroinen, 42 metriä korkea, ja huipun tornista maisema näytti lähes karttamaiselta. Saaristomeren hienoista saarista monet ovat kansallispuistoa. Tämänkin saaren paikoin vehreässä, paikon kallioisessa maastossa kulki luontopolku opasteineen.

Storö ja sieltä Jurmon ihmesaareen

Söderlandetista jatkoimme huomenissa länsilounaaseen, kunnes tulimme Kopparholmin, Grinnanin ja Storön muodostamaan salmeen, joista Storöseen rantauduimme. Kallioranta oli varsin komea ja illalla teimme vesirajan kivikkoon nuotion. Vastarannan kalliolaella joku mökki- tai veneporukka lauloi kuuluvasti ja melko hyvin.

Aamulla tuuli painoi sen verran venettä, että keulaköysiä irroittaessa en yrittänytkään suoraan kyytin vaan minut poimittiin matkaan erikseen toisesta kohtaa. Etenimme kryssien kapeissakin kohdissa ja niinhän siinä kävi, että yksi halssi meni pitkäksi ja juutuimme juustoon eli mutapohjaan. Purjeet saatiin nopeasti alas, kone käyntiin ja heiluttamalla pystyimme pakittamaan irti. Pilssipumppukin ehti vielä mennä tukkoon pilssissä viilenneiden pullojen etiketeistä, ennenkuin saavuimme Jurmoon.

Jurmon satamalahti illalla

Jurmo on jännä saari. Se on kolmannen salpausselän jatke ja koostuu siis pääosin moreenilouhikosta, kivet ovat meren hiomia ja kauniita. Maisema on ainutlaatuisen nummimainen, tarinan mukaan saari on aikanaan poltettu, eikä alkuperäistä metsää ole kuin yksi puu. Poikkeuksellisen biotoopin takia siellä on myös harvinaisia pesimälintuja. Rauhoitetussa länsikärjessä näkyi muun muassa ristisorsa ja noin 100 merihanhea. Seuraavana päivänä vielä kävimme kävelyllä ja armoton helle melkein työnsi etelärannalla uimaan, muita peseytymiskeinoja ei reissulla pahemmin ollutkaan.

Huippumesta Yxskär

Yxskärin itäpoukama

Tällä reissulla emme Jurmoa lännemäksi jatkaneet. Vasta seitsemältä, savukampelat syötyämme, lähdimme jatkamaan matkaa itään. Pian kohteeksi valittiin Yxskär, ja se tosiaan oli huippumesta. Länsilaidan poukamasta löytyi hämärissäkin heti hyvä kiinnityspaikka. Illalla tutustuimme vain jyrkästi ja kumpuilevasti kohonneeseen rantaan. Seuraavana aamuna kiertelimme maastoltaan monipuolista saarta enemmän. Tämäkin oli kansallispuistoa ja saareen oli onnistuneesti palautettu lehtoa. Lisäksi ruovikkoinen Glo-järvi ja Fladan-sisälahti toivat saareen oman leimansa ja runsaasti eläimistöä ja kasvillisuutta.

Ajossa syöminen on yleensä rävellystä, tässä kuitenkin vedetään kaurapuuroa Jurmon selällä, autopilotti pitää suunnan.

Lähdimme saaresta yrittäen puikkelehtia pohjoiskautta väylälle. Tähystelin keulassa ja kun jo näytti, että kivet oli selvitetty, ilmestyi eteen iso, karttaan merkkaamaton kivi, jolle jarruttelusta huolimatta kopsahdimme hetkeksi. Pian matka jatkui kuitenkin kohti Vänötä. Kun sitten käynnistimme mosan ja se laahusti siihen malliin että tarvi ilmausta, niin ilmausruuvi katkesikin mutterinsa sisään. Jonkun aikaa siinä seilailtiin edestakas, ennenkuin Tuomas sai Plastic Paddingilla koneen ajokuntoon ja ajoimme sisään Vänöön venesatamaan, missä Mikko koki tarpeelliseksi uida vaatteet päällä rantautumisen yhteydessä. Ruuankin kokkailimme tuttuun tapaan vasta satamassa, ajossa se on yleensä niin säätämistä. Vänökin on kiva paikka, polku pienelle hirsikappelille on tiuhan katajametsän reunustama. Lisäksi siellä on pieni kauppa, jota ruokavarastomme jo tarvitsikin.

Huonoja sääenteitä

Lähtiessämme Vänöstä varauduimme melkoiseen merenkäyntiin säätietojen perusteella. Pääsimme selkäosuuden kuitenkin yhdellä halssilla ilman pahempaa revitystä. Ainoa suojainen yöpaikka heti ennen Hangon läntistä selkää oli tässä tilanteessa Hiittinen, jonne siis saavuimme toistamiseen. Käytiin siinä illalla sitten paikallisessa pubissa.

Säätiedotus antoi kovantuulen varoituksen, yöksi 14 m/s kaakosta. Ihmettelimme huonoa tuuria, voiko taas olla Hangon selällä täysvastanen ja voidaanko siitä edes mennä yli moisessa tuulessa. Vene nimittäin oli tarkoitus viedä huomisillaksi vaihtomiehistölle Hankoon. Toivoa paremmasta antoi se, että yöllä oli yllättäen peilityyntä. Torstai-iltapäivällä, kun jopa vähän satoi, lähdimme matkaan. Ja toden totta, tuuli oli korkeintaan 7 m/s ja mikä parasta, kääntynyt etelälounaaseen. Niinpä styyrpuurin halssilla loivassa sivuvastaisessa taitoimme koko pitkän selän alle kolmessa tunnissa, kun mennessä sahasimme sitä melkein kuusi tuntia. Loki näyttikin hetkittäin jopa kahdeksaa solmua.

Hangon pitkästä laiturista löysimme poijupaikan vastapäätä todella hienoa, pitkää ruotsalaista puuvenettä nimeltään Kerma. Myös koko 6 mR -luokan rivistö oli siellä. Niiden kisa olikin ollut hurjaa: yksi oli uponnut toisen kiidettyä kyljestä sisään. Myöhään illalla saapuivat sitten mun ja Mikon vanhemmat ja eestiläinen tuttavapariskuntamme, joiden käsiin veneemme jätimme monen molemminpuolisen neuvon jälkeen.

Paluu Winette'lle

Reissu ei minun Tuomaksen osalta jäänyt vielä siihen, vaan kahden päivän päästä lauantaina palasimme ajamaan venettä kohti Espoonlahtea ja kotisatamaa. Paluumme tapahtui Tammisaaressa, missä venettä odotellessa ehdimme testata hyvän uimarannan liukumäkineen ja hyppytorneineen. Tammisaaren lahti on varsin pitkä ja ajoimme hyvän aikaa, kunnes olimme pääväylillä ulkosaariston tuntumassa. Yöpaikaksi valitsimme edellisen miehistön neuvoman Granskärin. Komea pikku saari Tammisaaren edustalla vasten ulappaa. Tosi väkkäröitä mäntyjä ja valtavasti valtavia hämähäkkejä – vain yksi kuusi löytyi. Saari kyllä antoi tuulensuojan, mutta mainingit kiersivät ankkuripaikkaamme niin, että nukuimme melkoisessa keinutuksessa.

Sunnuntaina jatkoimme itään myötätuulessa. Tuuli oli kuitenkin sen verran heikkoa, että Jussarön paikkeilla ajoimme ulos väyliltä ulapalle purjehtimaan. Ulkoluodoilla oli räyskiä ja valtavasti merimetsoja, Blackharun oli tätä isoa, muuten harvinaista merilintua mustanaan, kun tavallisia riskilöitä, ruokkeja ja karikukkoja ei näkynyt ensimmäistäkään. Pallopurjeella etenimme aavalla mukavasti, loppumatkan sisäisten aluevesirajojen ulkopuolella. Illalla oli hiukan hankaluuksia löytää rikkonaisesta rannikosta pääsyä takaisin saaristoon väylille, meillä kun ei ole mitään GPS-navigaattoreita. Bågaskärin lounaispuolelta kikkailimme kalaverkkoja väistellen sisään ja jäimme yöksi Tiftöseen. Sen rannat ovat niin syvät, että ankkurihihnaa saa valuttaa joskus 30 metriä ennen kuin pohja tulee edes vastaan.

Kotilahdelle

Reissun viimeinen matka 19. 7. taittui vauhdilla. Vanha spinnupuomimme oli edellispäivänä haljennut, mutta saimme trimmatua purjeet virsariin niin hyvin, ettei vauhti koko 28,4 merimailin matkalla juurikaan käynyt alle viiden solmun. Myötätuulessa on muutenkin niin lämmin mennä, olin ilman paitaa, kun vastatuuleen puskijoista osalla oli takit ja pipot. Puolenyön sijasta olimme Soukan Klobbenilla jo kahdeksalta. Trippimittariin oli kertynyt lukema 322,9 mpk. Jälleen kerran onnistunut reissu, säät aivan älyttömän lämpimät. R

Jos et ymmärtänyt kaikkia termejä niin purjehdussanastoa löydät täältä.